Touko oli kuin olikin paras juniori, mutta tuomarin sanoin liian suuri hänen makuunsa saadakseen SA:n. Tuomari oli kuitenkin mitannut Toukon rotumääritelmän mittojen sisälle, joten voi kuvitella kuinka sekä Hannea että minua suorastaan ärsyttää, että tuon takia on SA jäänyt saamatta! Ärsyttää, että kahdesti on SA jätetty antamatta ja ärsyttää, että aika loppui junioriluokassa, eikä Toukosta nyt saatu Suomeen Juniorivaliota. Muutama sananen saattaisi olla sanottavana myös Maijalle.
Toukolla oli viimeinen mahdollisuus saada viimeinen junioriserti Riihimäeltä ja siihen oli kaikkien toiveet pistetty peliin. Tuomarina oli Maija Mäkinen ja itse mietin, että olisiko pitänyt lähteä itse esittämään Touko Maijalle. En kuitenkaan lähtenyt vaan uskoin tyttäreeni ja heidän suhteeseensa. Se näkyy esiintymisessä ja Touko on pikku vikojensa kanssa kaunis koira.
Touko oli kuin olikin paras juniori, mutta tuomarin sanoin liian suuri hänen makuunsa saadakseen SA:n. Tuomari oli kuitenkin mitannut Toukon rotumääritelmän mittojen sisälle, joten voi kuvitella kuinka sekä Hannea että minua suorastaan ärsyttää, että tuon takia on SA jäänyt saamatta! Ärsyttää, että kahdesti on SA jätetty antamatta ja ärsyttää, että aika loppui junioriluokassa, eikä Toukosta nyt saatu Suomeen Juniorivaliota. Muutama sananen saattaisi olla sanottavana myös Maijalle.
0 Kommentit
20.7. Torstaina oli lähtöpäivä kesäreissuun Saran kanssa Miina ja Touko mukanani. Touko oli ilmoitettu Tartoon tavoittelemaan viimeistä juniorisertiä ja Miina oli lähdössä ensimmäiseen virallisiin näyttelyihin baby-luokkaan harjoittelemaan kehässä esiintymistä. Saralla oli mukanaan kaksi belgianpaimenkoiranarttua, Kiki ja Etta; toinen groenendal ja toinen tervueren.
Ensimmäinen torstai-perjantaiyö yövyttiin iltalaivalta rantauduttuamme Tallinnassa hostellissa, joka ei juuri kehuja meiltä saanut. No, olipa joku sänky mihin päänsä yön ajaksi laskea. Aamusta matka jatkui kohti Tartoa. 21.7. torstain näyttely oli iltatapahtuma ja meidän kehät olivat vasta myöhään klo 18 jälkeen. Ennätimme siis kirjautua majapaikkaamme ja viedä ylimääräiset tavaramme autosta talolle. Miinaa en ollut vielä perjantaille ilmoittanut. Ajattelin pienen tytön tarvitsevan hiukan aikaa tottuakseen näyttelyn ilmapiiriin ja jälkikäteen ajateltuna päätös on ollut varmaan hyvä. Ensimmäisenä päivänä oli kaksi virolaista koiraa myös ilmoitettuna näyttelyyn. Toinen juniori uros ja toinen juniori narttu kisaamassa Toukon kanssa juniorisertistä. Yllätyksekseni Touko sijoittui ensimmäiseksi saaden viimeisen kaivatun juniorisertinsä ja ollen paras narttu sekä rotunsa paras koira. Näin meidän tavoitteemme oli täyttynyt jo ensimmäisenä iltana, Toukosta oli saatu viron juniorivalio ja viikonloppu voitaisiin ottaa vain chillaillen. 22.7. lauantaina oli edelleen kolme valkoista ilmoitettuna päivälle. Miina esiintyi pikkupennuissa, suomalainen valiouros ja Touko junioriluokassa. Miinan esiintymiseen olin erityisen tyytyväinen. Kehän ympäri ravaaminen oli hiukan pikkulikalla hakusessa, mutta eipä sellaista olla juuri harjoiteltukaan. Harjoituksen ja kasvun myötä liikkeiden tasapainottuessa uskon tytön jo juniori-iässä esiintyvän moitteetta. Miina siis koiran näköisellä arvostelulla sai KP:n ja oli rotunsa paras baby. Touko päivän paras narttu ja vastakkaisen sukupuolen paras. 23.7. sunnuntaina oli edelleen kolme rodun edustajaa ilmoitettuna. Miina pikkupennuissa, perjantaina esiintynyt virolainen junioriuros ja Touko juniorinartuissa. Miina miellyttävällä esiintymisellä ja hyvällä arvostelulla rotunsa paras baby. Touko erinomaisella arvostelulla paras narttu ja rotunsa paras. Sunnuntaina aamun kehien jälkeen aloitimme paluumatkan kohti kotia. Aikaisempi laiva oli buukattu kotimatkalle, joten aikaa ei ollut liiemmin hukattavaksi shoppailuun. Hieno reissu kaiken kaikkiaan. Sara sai myös pääasiassa tarvittavan kerättyä kehästä. Paljon naurua ja maailman parantamista. Isosti kiitos hyvästä matkaseurasta! Tarvittaessa olen käytettävissä myös tulevaisuudessa reissukaveriksi :) Kuvat matkaseuralaisista sekä mun muruista. Touko Tahvon tytär (Snowtroopers' Fantastic Phaetusa) oli ilmoitettuna Hyvinkään näyttelyyn tavoittelemaan kipeästi kaipaamaamme juniorisertiä. Toivo sertistä oli kyllä heitetty jo rojukoppaan, kun selvisi, että näyttelyyn oli tulossa ennätys määrä koiria ja iso osa koirista oli juniorinarttuja.
Tuomari oli Hans van den Berg Alankomaista ja käytti laajaa väriskaalaa arvosteluissa myös muidenkin rotujen kohdalla. Urosten arvosteluja seuratessa tuli jo selville, ettei karvan pituudella ollut tuomarille väliä. Se oli positiivinen yllätys näin viimeisten näyttelykokemusten jälkeen. Seitsemästä juniorinartusta löytyi 4 erinomaista, yksi erittäin hyvä, ja kaksi hyvää. Ilokseni Touko oli näiden neljän erinomaisen joukossa. Kuuntelin kyllä tuomarin sanellessa arvosteluaan, että tämä taisi pitää koirasta, mutta lopulta kuinka paljon se selvisi hiukan myöhemmin. Kilpailuluokassa tuomari sijoitti huonoimmasta palkintosijasta parhaimpaan ja ylläripylläri me Toukon kanssa seisoimme viimeisenä odottamassa sijoitusta kun Hans osoitti meitä ja ilmoitti meidän olevan ykkösenä. Yllätystä ja ihmetystä sekä sielu täynnä onnen ja onnistumisen tunnetta juoksutin kehän jälkeen koiran häkkiin. Olin tyytyväinen sen hetkiseen saavutukseen ja siihen kaipaamaamme juniorisertiin. Myöhemmin muistin, että olihan kisaa vielä jäljellä myös tuomarin valitessa parasta narttua. Paras narttu -kehässä oli juoksemassa 8 SA:lla palkittua narttua. Tuomari poimi meidät junioriluokasta, nartun nuorten sekä avoimesta luokasta ja Tuijan veteraaninartun kilpailemaan sijoituksista. Todellinen pommi putosi kun Hans valitsi Toukon parhaaksi nartuksi kaikkien vanhempien edelle. Touko sai siis näin myös sertin tästä näyttelystä. Tämä tuomari arvosti vetävää liikettä, energistä koiraa riittävin raajoin eikä käytöksessä saanut olla moitittavaa. Meidän ihanasta Toukoliinista vielä muutama posetuskuva. Snowtroopers' Fantastic Phaetusa "Touko" tuomari Matti Tuomisen arvostelussa tänään. Luokkansa ainoana sai erinomaisen, mutta jäi ilman SA:ta kuten kaikki muutkin nartut. Ei junnusertiä siis vieläkään. Tiukan tuomarin puhdas ERI on kuitenkin arvostettu tulos.
Touko muuten täytti tänään 17kk eli vielä on hetki aikaa tavoitella junnusertejä.. tiukille menee.. EW Quartum Prince Caspian ja EW Quartus King Aslan täyttää tänään 2 vuotta! Onnea hienoille pojille! Meillä on ollut ilo tavata tässä menneinä viikoilla ja mitäpä kasvattaja muuta tekee kuin ottaa kasvateistaan kuvia. Tässä niistä osa..
|
AuthorViimeisimmät uutiset. Täällä voit seurata meitä. Archives
saattaa 2024
Categories |