Pieni koirapoika
Kevät syntyi hennon haukahduksen muodossa,
pieni koirapoika avasi silmänsä valoon.
Maailma tuoksui ruoholta ja naurulta,
laumalta, joka eli ruutujen rytmissä
ja silti rakasti lämpimämmin kuin aurinko itse.
Hän kasvoi kotinsa sohvankulmassa,
pureskeli sukkia, varasti sydämiä,
kuunteli kavereiden haukahduksia
ja oppi, että onni on
imurin hurina ja käsi, joka silittää.
Kesästä tuli hänen valtakuntansa --
pihanurmella pallo, perhoset ja ystävät.
Lauma nauroi, hän tanssi niiden välissä,
häntä kuin pieni viiri, joka julistaa:
tämä on hyvä elämä.
Sitten eräänä iltana, ovi aukesi.
Ilmaan tulvahti tuttu, rakas tuoksu:
“Äiti.”
Ja sydän, joka oli oppinut vain rakastamaan,
täyttyi liikaa — ei tuskasta, vaan ilosta.
Pieni koirapoika painoi päänsä alas,
hengitti vielä kerran kodin tuoksun,
ja nukahti siihen, missä kaikki alkoi.
Lauma hiljeni, mutta hymyili kyynelten läpi --
sillä jotkut sydämet vain rakastavat
niin täydesti, että maailma ei mahdu niiden sisään.
Kevät syntyi hennon haukahduksen muodossa,
pieni koirapoika avasi silmänsä valoon.
Maailma tuoksui ruoholta ja naurulta,
laumalta, joka eli ruutujen rytmissä
ja silti rakasti lämpimämmin kuin aurinko itse.
Hän kasvoi kotinsa sohvankulmassa,
pureskeli sukkia, varasti sydämiä,
kuunteli kavereiden haukahduksia
ja oppi, että onni on
imurin hurina ja käsi, joka silittää.
Kesästä tuli hänen valtakuntansa --
pihanurmella pallo, perhoset ja ystävät.
Lauma nauroi, hän tanssi niiden välissä,
häntä kuin pieni viiri, joka julistaa:
tämä on hyvä elämä.
Sitten eräänä iltana, ovi aukesi.
Ilmaan tulvahti tuttu, rakas tuoksu:
“Äiti.”
Ja sydän, joka oli oppinut vain rakastamaan,
täyttyi liikaa — ei tuskasta, vaan ilosta.
Pieni koirapoika painoi päänsä alas,
hengitti vielä kerran kodin tuoksun,
ja nukahti siihen, missä kaikki alkoi.
Lauma hiljeni, mutta hymyili kyynelten läpi --
sillä jotkut sydämet vain rakastavat
niin täydesti, että maailma ei mahdu niiden sisään.
RSS-syöte
