Maya (EW Squishmallows Candy) ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä Lahdessa. Maya sai erinomaisen, mutta arvostelusta voinee tulkita, että kovin korkea häntä ei tuomaria miellytä. SA jää saamatta ja sijoitus jää toiseksi.
Liettuaan olin ilmoittanut Miinan junioreihin tavoittelemaan sekä Voittaja-titteliä että tietysti juniorimuotovalio-titteliä. Mona oli myös mukana pennuissa harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä sekä reissaamista. Matkaa tehtiin yhdessä Saran kanssa jolla oli Etta-groenendael junioreissa ja Kina-tervu valioissa. Lähtö oli torstaina aamusta aikaisin tavoitteena tietenkin ennättää illaksi perille Vilnaan. Matkalla ihastelimme vehreää ja vihreätä luontoa, kun Latvian eteläpuolella oli jo kevät kovin edennyt.
Voittaja viikonloppuna on Liettuassa aina kolme näyttelyä. Lauantaina oli tittelinäyttely, jolloin tavoiteltiin LT JV-24 etuliitettä nimen eteen. Perjantaina näyttelyn jälkeen seurueemme palautui hotellille pettynein mielin, sillä niille joille oli tavoitteita ei mitään ollut jaossa. Miina luokkansa kolmas ja Etta omassa kehässään samalla tuloksella. Lauantaina eli reissumme tärkeimpänä päivänä oli meidän vuoro menestyä. Miina oli luokkansa ykkönen ja paras narttu sekä näin tällä tuloksella Liettuan JunioriVoittaja 2024. Myös Etta kisasi omassa kehässään samalla tuloksella ja Saran Kina oli rotunsa paras. Mona oli kaikkina päivinä rotunsa paras pentu, mutta lauantaina BIS-pentu -kehässä kisasi vielä 8 joukossa sijoituksesta. Sunnuntaille oli tietysti odotukset laitettu korkealle, sillä siitä riippui tulisiko myös valioita mukana kotiin. Molemmat juniorit sijoittuivat kuitenkin luokkansa 2. eikä sillä sitten enää valioiduta. Kotiin päin hieman turhautuneena, mutta uusin reissusuunnitelmin. Muutama kuva reissusta.. Pettymykset saa taas jatkoa.. Stella on käyty ultraamassa tyhjäksi.
|
AuthorViimeisimmät uutiset. Täällä voit seurata meitä. Archives
saattaa 2024
Categories |